20140115_115121

 

 

 

Tämän päivityksen piti tulla jo viime viikolla, mutta koska Italiassa ei ole internettiä niin tämä tulee vähän myöhässä.

Lentomme laskeutui tähän öljy sheikkien maahan kahdelta aamulla. Tavarat saimme lentokentältä ilman ongelmia ja noin kuuden turvatarkastuksen jälkeen pääsimme kentältä pois. Hotellille päästiin kolmena maissa ja jouduimme vastaanotossa taistelemaan noin kaksi tuntia, että saimme avaimen huoneeseemme. Doha oli melko mielenkiintoinen paikka. Keskusta oli noin sata jättimäistä pilvenpiirtäjää jonka ympärillä oli vain aavikkoa ja slummi aluetta. Maisemat keskustan alueella olivat upeat, vaikka ihailuni korkeita taloja kohtaan vaihtui nopeasti tylsyydeksi. Mutta onneksi kuljetukset kisapaikoille sekä kisa järjestely toimi ilman suurempia ongelmia.
Tämä oli ensimmäinen kunnollinen Grand Prix kilpailu mihin olen osallistunut, joten tunnelma oli kisa-aamuna jännittynyt. GP kilpailuissa usein ei ole niin paljon osallistujia, kuin MC kilpailuissa, mutta taso on taas kovempi.
Päivän ensimmäinen ottelu olikin hallitsevaa alle 23 vuotiaiden Euroopan mestaria, Italialaista Citroa vastaa. Olin aikaisemmin ottanut häntä vastaan kerran juuri noissa EM kisoissa jotka hän meni voittamaan. Ottelu oli silloin tiukka, mutta hän onnistui voittamaan minut muutamalla pisteellä. Tällä kertaa onnistuin yllättämään hänet muutamalla onnistuneella vastahyökkäyksellä, ja voitin hänet melko selvin luvuin 5-2. En ole täysin varma oliko tämä hyvä vai huono asia, sillä menin seuraavaan otteluun ehkä vähän liian itsevarmana. Toisessa ottelussa vastaan tuli Israelin Beskin. Minun olisi pitänyt voittaa tämä ottelu, mutta kun johdin häntä 2-1 annoin liikaa periksi ja menimme jatkoajalle tilanteessa 3-3. Yhden huonon hyökkäyksen jälkeen hävisin ottelun 4-3. Tästä ottelusta pienesti masentuneena sain vastaani Puolalaisen miekkailijan, jonka nimeä en osaa kirjoittaa enkä lausua, koska siinä oli paljon konsonantteja eikä oikein mitään muuta ( joten heitän tähän vaikka konsonantit Kzrtku). Ottelu Kzrtkun kanssa oli tiukka ja erittäin tylsä. Kumpakaan ei tehnyt ensimmäisen kolmen minuutin aikana mitään, ja jouduimme jatkoajalle tilanteessa 0-0. Kzrtku sai edun joten jouduin hyökkäämään. Löysin hyvän paikan tein hyvän hyökkäyksen ja pistin ohi noin sentillä. Tästä Kzrtku rokotti nopeasti ja voitti ottelun 1-0. Seuraavat ottelut olivat henkilöitä jotka voitin melko helposti luvuin 5-1, 5-2 sekä 5-1. Jatkoin siis Cup otteluihin tuloksella 4-2.
Cup otteluiden rangkin minulla oli 30, joten sain vastaani alkuerissä huonosti sijoittuneen miekkailijan. Tämä miekkailija oli Brazilian Ferreira. Pitkällä kahvalla hän onnistui pitämään etäisyyden pitkänä ja hän ei suostunut hyökkäämään. Tämä teki ottelun alkupuoliskosta hankalan, sillä itse en halunnut hyökätä pitkäkahvaista vastaan, eikä hän suostunut hyökkäämään minua päin, sillä hänen ensimmäiset hyökkäykset eivät onnistuneet. menimme siis toiseen erään minun johdolla 4-3. Tämän erän alussa päätin, että ottelusta ei tule mitään jos kummatkin odottelevat paikallaan, ja lähdin heti aloituksesta flessiin. Tämä meni läpi. Edellisen onnistuneen hyökkäyksen innostamana lähdin toiseen suoraan flessiin, tämäkin meni läpi. Olin siis löytänyt hänen heikkoutensa. Typerät hyökkäykset. Käyttäen tätä tietoa hyväksi, tein vielä noin kymmenen typerää hyökkäystä ja voitin hänet selvin luvuin 15-6.
Se oli ensimmäisen päivän viimeinen ottelu, jonka jälkeen pientä lepoa ja maisemien katselua odottaen seuraavan päivän 64-cuppia. Tästä 64 cupin ottelusta minulla ei ole paljoa sanottavaa. Ottelin Venäjän Sergey Bidaa vastaan, joka on erittäin vahva miekkailija. Onnistuin saamaan väistöt kiinni kun hän hyökkäsi, mutta hän väänsi kaikella voimalla itsensä läpi, ja sai pisteet. Yritin siis itse hyökätä, mutta hän otti suurella voimalla terän kiinni ja väänsi itselleen pisteet. Olin siis melko huonossa jamassa jo ensimmäisistä pisteistä lähtien, ja hävisin hänelle melko selvästi 15-8.
Tästä tuloksesta olen kuitenkin tyytyväinen, sillä se oli ensimmäinen GP kisani, jossa pääsin pisteille. Tämä oli myös hyvä aloitus uudelle vuodelle, sekä juuri alkaneelle MC kisakaudelle. Kisan jälkeen pääsimme nauttimaan parhaista antimista, mitä tämä kuiva maa pystyi tarjoamaan. Amerikkalaisen kahviketjun ”kahveista”.
IMG-20140118-WA0006