Otetaan tässä nopeaa kertausta ennen kuin päästään kisoihin jotka ovat tällä hetkellä relevantteja. Kööppenhaminan satelliitti kisan jälkeen matkasimme taas kerran Tanskaan, Åårhuussin satelliitti kisaan. Täällä hyvät tulokset jatkuivat. Tosin tällä kertaa miekkailuni taso ei yltänyt yhtä korkealle kuin Kööppenhaminassa, sillä hävisin finaalissa Tanskan Von Der Ostenille. Kävin myös kisoissa Ruotsissa sekä Italiassa, mutta tulokset siellä eivät olleet mitenkään ihmeelliset, joten jätän ne tässä kertomatta.

Mutta pääasiallinen kertomukseni kertoo seikkailustani Saksassa. Suunnitelmamme oli, että lähdemme kisaamaan Berliiniin Weisser Bärin kisaan, jonka jälkeen lähdemme Heidenheimiin, jossa treenaamme viikon ja osallistumme siellä pidettäävään Mc- kilpailuun. Tämä oli toinen kerta kun kisasin Weisser bärin kisassa. Viime kerralla tulokseni oli melko keskitasoa, taisin tipahtaa 64 kupissa joka oli ihan kiva tulos tuossa lähes kolmensadan henkilön kisassa. Tällä kertaa onnistuin hyvin alkuerissä. Hävisin ensimmäisellä alkueräkierroksellani vain yhden ottelun ja toisessa alkuerässä voitin kaikki. Olin siis viidenneksi ränkätty kisassa ja pääsin suoraan seuraavalle päivälle.
Ensimmäinen kuppivastustajani oli Tsekin Kovarik, jätkä jota vastaan ei minulla ei suuresti ollut ongelmia ja voitinkin hänet ihan mukavin tuloksin 15-8. 32 kupissa sain vastaani Sveitsin Brunoldin. Vastus joka ei ollut mikään sopivin minulle, sillä hän ei tehnyt muuta kuin seisoskeli paikallaan ja väisti.. Seisoimme siis paikallamme kun kummallakaan ei ollut uskallusta hyökätä. Meni ensimmäinen erä, meni toinenkin ja mitään emme olleet aikaseksi saaneet. Muutamat flikit onnistuivat ja muutamat alakäsipistot sai vastustaja ja jatkoimme jatkoajalle tilanteessa 2-2. Voitte varmasti kuvitella kuinka mielenkiintoista katsottavaa ottelumme oli. Jatkoajalla edun sain minä, joten pystyin hyvillä mielin pakittamaan takarajalle Brunoldin painosaessa, ja kun tuo pienehköinen mies etsi paikkaa johon hyökätä päätin itse ottaa aloitteen ja tein tyylikkään flikkisyöksyn pikkumiehen reiteen. Tämä vauhdikas ottelu päättyi siis tuloksin 3-2. Tämän jälkeen valmentajani on kieltänyt minulta tälläiset ottelut.
16 kupissa päivän pelkoni tulivat toteen kun vastaani sain Ranskan olympiaedustajan. Melkein kaksimetrisen kaapin joka pystyisi varmaan nostamaan hennon ruumiini yhdellä kädellä. Miekkailijan jolla oli myös jonkinlaisia tuloksia MM-kisoista. Borelin. Tämä pelko olikin melko turhaa, sillä Borelin tyyli oli melko sopiva minulle. Pienehköisen alkukankeuden jälkeen Borel siirtyi 6-2 johtoon. Tämä johtui tosin siitä, että pyrin koko ajan väistämään hänen hyökkäyksiään, mutta ei tuollaista kasaa lihasta niin vain väistetä. Toisen erän alussa tajusin mitä minun tulisi tehdä. Tein koko ajan väistöliikkeitä, jotta hän luulisi, että haluaisin väistää. En kuitenkaan tahtonut teräkontaktia, vaan heti hänen hyökätessä lähdin itse vastahyökkäykseen.  Tämän taktiikan tajutessani ottelusta tuli melko helppoa, mutte erittäin fyysisesti raskasta. Voitin silti ihan kunnioitettavalla tuloksella 15-11.
Tämän ottelun jälkeen sain muutaman minuutin lepotauon, jonka jälkeen 8 joukossa vastaani sain Ukrainalaisen Hereyn. Hallitsevan U23 Euroopan mestarin. Koko ottelu meni melko hyvin, onnistuin useissa vastapistoissa ja johin ottelua alusta loppuun saakka. Viimeisen erän loppupuolella kun tulos oli 14-13 tapahtuikin jotain typerää päässäni ja päätin lopettaa taktiikan joka oli koko ottelun ajan toiminut, ja lähdin hyökkäämään. Tämä ei oikein onnistunut ja hups, tuli tasoitus… Ei mitään huolia, otetaan viimeinen kunnolla ja voitetaan matsi mietin itsekseni. Päätin kuitenkin olla kuuntelematta häntä ja lähdin uudestaan hyökkäämään ja se ei vain toiminut… Olin siis lopputuloksissa viidennes tuossa yli 250 hengen kisassa ja U23 kilpailussa tulin toiseksi.

Sitten pääsimme Heidenheimiin Mc-kisoihin ja siellä oli minulla vähän eri meininki. Minulla kävi melko huono tuuri sillä alkueräni alkoi aamu kahdeksalta mäen päällä olevassa urheilukeskuksessa. Eli vähän vaille kuusi herätys ja ilman aamupalaa raahaamaan laukkuja vuorta ylöspäin. Paikalle päästyäni vetäsin muutaman banaanin nassuun ja nopealla lämmittelyllä ottelemaan alkueriä. Alkuerät eivät minulla olleet mitkään kaikista hankalimmat, mutta koska fiilis ei ollut mitenkään heppoinen, niin kesti pikkasen se tason saanti. Tulokset eivät olleet hyvät. Kaksi voittoa ja neljä tappiota ok indeksillä takasi kyllä jatkoon pääsyn, mutta olisi odottanut parempia tuloksia. Ainut mukava asia tuossa päivässä oli kun sain vastaani Ranskan Blaszyckin, joka on ihan kova tekijä Ranskassa, ja sain jatkoajalla erittäin tyylikkään flikin keskelle jalkaa.
Sain siis siinä jämäkupissa, johon tuloksieni perusteella jouduin, vastaani Unkarilaisen Serran. Ottelu ei ollut mitenkään mielenkiintoinen. Vastustajani johti ottelua alusta loppuun, vaikka tasoeroa meillä ei ollut. Normaalilla päivällä uskoisin, että vastusta ei hänestä olisi ollut. Mutta päivä oli mikä oli. Sain kuitenkin hyvän painostuksen kautta tilanteen tasoihin 10-10. Tämä onni ei kuitenkaan kestänyt kauaa sillä vastustajani löysi mukavan aukon alakädestäni ja sieltä nappasi itselleen johdon. Aika oli melkoisen lopussa joten kaamealla ryntäyksellä päin ja menettämään useampia pisteitä. Ottelu loppui siis 15-12 ja siihen loppui Saksan reissuni.